2026-04-14
Vääränlainen uhri
Kaisa Vaittinen
Auttamisjärjestelmissä elää lausumaton skeema siitä, kuka ansaitsee apua — ja siihen sopimattomat maksavat hinnan.
Auttamistyössä on käsite, jota ei yleensä sanota ääneen. Sen nimi voisi olla "oikeanlainen uhri". Käsite kuvaa sitä, miltä autettavan pitäisi näyttää ja käyttäytyä, jotta hän sopii siihen skeemaan mikä ammattiauttajalla on työnsä kohteesta. Skeema itsessään ei ole rikos. Se on väistämätön. Kuka tahansa joka tekee toisten ihmisten kanssa tunnetasolla raskasta työtä tarvitsee jonkinlaisen sisäisen kuvan siitä mitä hänen työnsä palvelee, muuten työn merkitys alkaa rapautua jo parin vuoden kuluessa ja loppuunpalaminen on lähellä. Ongelma ei ole siinä että skeema on olemassa. Ongelma on siinä, että skeema määrittää myös sen, ketkä pääsevät avun piiriin ja ketkä eivät.
Mitä tämä essee väittää
- Auttajat kantavat skeemoja "oikeanlaisesta uhrista", jotka määrittävät pääsyn avun piiriin.
- Katkerat, vaativat tai haavoittuneet mutta kiittämättömät jäävät skeeman ulkopuolelle.
- Skeema suojaa auttajan identiteettiä, ei avun tarvitsijaa.
- Skeeman nimeäminen on epämukavaa, mutta se avaa pääsyn ulos jätetyille.
- Aito auttaminen vaatii läsnäoloa myös niiden kanssa, jotka eivät käyttäydy kiitollisesti.
Millainen on oikeanlainen uhri?
Oikeanlainen uhri on kiitollinen. Oikeanlainen uhri on hauras mutta ei katkera. Hän itkee oikeaan aikaan ja oikealla tavalla, ei liian hallitusti eikä liian raivokkaasti. Hän on selkeästi kärsinyt, mutta ei siihen pisteeseen että kärsimyksestä olisi muodostunut persoonallisuuden osa jonka kanssa olisi vaikeaa olla samassa huoneessa. Hän haluaa parantua, ja parantuminen tapahtuu niissä puitteissa ja aikatauluissa joissa ammattiauttajan työprosessi etenee. Hän ei haasta auttajan ammattitaitoa, ei kritisoi palvelujärjestelmää, ei vertaile kokemuksiaan muiden kokemuksiin tavalla joka tekisi asetelmasta epämukavan. Ennen kaikkea: hän mahdollistaa auttamisen kokemuksen olemassaolon.
Ja millainen ei ole?
Kuvitellaan nyt joku joka ei mahdu tähän muottiin. Hän on esimerkiksi kärsinyt, mutta hänen kärsimyksensä on vaikea ottaa vastaan, koska hänen tapansa kertoa siitä on liian tarkka, liian analyyttinen, tai liian rauhallinen. Hän saattaa olla raivoissaan, mutta raivo kohdistuu itse järjestelmään joka on yrittänyt auttaa, eikä ulkopuoliseen vihollistahoon.
Tämä ihminen jää todennäköisesti ilman apua. Hänen ei sanota ääneen että hän ei mahdu muottiin. Sen sijaan häntä kuvataan "haastavaksi tapaukseksi", "yhteistyökyvyttömäksi", "vaikeaksi autettavaksi". Jossain vaiheessa hän lakkaa hakemasta apua, mikä sitten kirjataan merkiksi siitä ettei hän ollut motivoitunut.
Mistä ilmiö tulee?
Tällä dynamiikalla on nimi psykologisessa ja yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa. Ilmiötä voidaan tarkastella Nils Christien (1986) ideal victim -käsitteen kautta. Toinen käsite on vastatransferenssi (Heimann, 1950). Kolmas liittyy siihen, miten skeemat ohjaavat havaintoa ja tulkintaa (Fiske & Taylor, 1991). Neljäs on sosiaalinen puolustusjärjestelmä (Menzies Lyth, 1959).
Mitä tästä seuraa käytännössä? Juuri ne ihmiset jotka tarvitsisivat eniten rakenteellista apua, jäävät sen ulkopuolelle. Kyse on kollektiivisesta skeemasta joka elää työyhteisön pinnan alla.
Miksi tästä on vaikea puhua?
Maslach (1982) kuvasi työuupumuksen yhteydessä ilmiötä jossa ammattilaiset alkavat depersonaalistaa asiakkaitaan suojautuakseen tunnekuormalta, ja Hochschild (1983) nimesi koko työmuodon tunnetyöksi. Hyvän tekemisen identiteetin uhkaaminen on raskaampaa kuin ulkoapäin voisi luulla.
Auttamistyössä halu olla hyvä on ammatillinen ydinarvo. Juuri siksi auttamistyö on yksi niistä ammattialoista, joissa sisäinen kritiikki ja itsetarkastelu ovat kaikkein vaikeimpia.
Ulkopuolisen rooli
Tämän takia tarvitaan jotakin mikä ei kuulu kenttään ja jolla ei ole menetettävää sen suhteen miten kenttä näkee itsensä. Ulkopuoliseen voi kohdistaa avoimesti sellaista negatiivista puhetta ja sellaisia tunteita, joita asiakkaaseen ei ole lupa kohdistaa.
Emergent Reality -interventio on rakennettu juuri tätä tarvetta varten. Se tuo ulkopuolisen huoneeseen tarkoituksella ja rajattuna, jotta työyhteisö voi työstää niitä kipukohtia jotka eivät ole käsiteltävissä sisäisesti.
Tämän tekstin tarkoitus ei ole osoitella sormella yksittäisiä auttajia tai yksittäisiä organisaatioita. Jokainen kenttä joka tekee tunnetyötä kantaa tätä samaa kuormaa jossain muodossa. Tarkoitus on sanoa ääneen jotakin mikä kentillä tiedetään mutta mitä ei yleensä kirjoiteta auki.
Lähteet ja taustakirjallisuutta
Uhrin uskottavuus ja tunnistettavuus
- Christie, N. (1986). The ideal victim. In E. A. Fattah (Ed.), From Crime Policy to Victim Policy (pp. 17–30). Palgrave Macmillan.
Vastatransferenssi ja tunnetyö
- Heimann, P. (1950). On counter-transference. International Journal of Psychoanalysis, 31, 81–84.
- Hochschild, A. R. (1983). The Managed Heart: Commercialization of Human Feeling.
Skeemat ja sosiaalinen kognitio
- Fiske, S. T. & Taylor, S. E. (1991). Social Cognition (2nd ed.).
Sosiaaliset puolustusjärjestelmät ja työuupumus auttamistyössä
- Menzies Lyth, I. (1959). The functions of social systems as a defence against anxiety. Human Relations, 13(2), 95–121.
- Maslach, C. (1982). Burnout: The Cost of Caring.