Kun väkivalta näyttää normaalilta
Kaisa Vaittinen
Stereotypiat ratkaisevat, millaisen väkivallan tunnistamme ja mikä meistä näyttää normaalilta maailmanjärjestykseltä. Tietopaketti pakottavasta kontrollista, hyvän uhrin skeemasta, pohjoismaisesta paradoksista, DARVOsta ja väkivaltailmiöistä työelämäkontekstissa.
Väkivalta voi jäädä tunnistamatta kahdesta syystä. Se voi rikkoa stereotypian niin, että sen ei oleteta olevan olemassa. Se voi sopia stereotypiaan niin hyvin, että se sulautuu osaksi maailman normaalia järjestystä.
Lähisuhdeväkivallassa ja työelämän vallankäytössä toistuu sama logiikka. Väkivaltaa ei tunnisteta tyhjiössä. Sitä katsotaan kulttuuristen odotusten läpi: meillä on valmiita käsityksiä siitä, millainen ihminen on väkivaltainen, millainen on uhri, millainen väkivalta on "oikeaa" ja millainen kärsimys näyttää uskottavalta.
Väkivalta tunnistetaan helposti silloin, kun se sopii stereotypiaan. Stereotypian rikkova väkivalta jää piiloon, koska sen ei oleteta olevan olemassa. Stereotypian mukainen väkivalta voi jäädä piiloon toisella tavalla. Se näyttää liian tutulta tullakseen nähdyksi.
Mitä tämä essee väittää
- Stereotypiat suodattavat havaintoja ennen kuin tulkintojen tekeminen alkaa.
- Tekijän ja tekotavan nelikenttä visualisoi, mikä väkivalta helpoiten jää huomaamatta.
- Pakottava kontrolli kuvaa vallan muodostumisen rakennetta, ei yksittäisiä tekoja.
- "Hyvän uhrin" skeema vaikuttaa siihen, että traumatisoituneita henkilöitä ei pidetä uskottavina.
- DARVO tekee rauhallisuudesta aseen niitä vastaan, joiden hermosto on ylivirittynyt traumaattisten kokemusten vuoksi.
- Työelämän väkivaltaa voi tarkastella samojen elementtien kautta kuin lähisuhdeväkivaltaakin.
- Normalisaatio on suuri vaikuttava tekijä siinä, millainen väkivalta jää huomaamatta.
Stereotypiat ovat havaintojärjestelmiä
Stereotypia on kulttuurinen oletus siitä, millainen tietyn ryhmän jäsen tyypillisesti on. Se vaikuttaa siihen, mitä havaitsemme ennen kuin olemme tutkineet tilannetta. Stereotypia toimii suodattimena kahteen suuntaan: voimistaa havaintoa, joka sopii oletuksiin, ja vaimentaa havaintoa, joka rikkoo niitä.
Bates ja kollegat (2019) osoittivat kokeellisesti, että miesuhriin kohdistuva väkivalta tunnistettiin heikommin ja sitä pidettiin hyväksyttävämpänä kuin vastaava väkivalta naisuhriin kohdistuvana. Vastaavasti naisten kokemaa henkistä väkivaltaa on vaikea tunnistaa, kun tekijä on rauhallinen ja rationaalinen (Stark 2007).
Nelikenttä: millaista väkivaltaa kulttuuri odottaa näkevänsä
Stereotypioiden vaikutusta voi havainnollistaa nelikenttänä, joka kuvaa millaisen väkivallan kulttuuri odottaa näkevänsä. Kun nainen kertoo miehen henkisestä väkivallasta, häntä saatetaan kuunnella kuin parisuhderiidasta. Kun mies kertoo naisen fyysisestä väkivallasta, häntä saatetaan kuunnella kuin tilanteesta, jonka pitäisi olla hänelle hallittavissa. Stereotypia toimii portinvartijana sukupuolesta riippumatta. Taylor ja kollegat (2022) ovat dokumentoineet maskuliinisuuteen liittyvät esteet miesten avunhaulle.
Tilastolliset luvut ja yksilön kokemus
Lähisuhdeväkivalta on sukupuolittunut ilmiö. Sardinhan ja kollegoiden Lancetissa julkaistun globaalin analyysin (2022) mukaan 27 prosenttia koskaan parisuhteessa olleista 15-49-vuotiaista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa. Suomessa Tilastokeskuksen mukaan viranomaisten tietoon tulleissa rikoksissa aikuisista uhreista 74 prosenttia oli naisia vuonna 2024.
Sukupuolittuneisuuden tunnistaminen on tärkeää. Samalla tilastot kertovat aina vain rakenteellisen tason kuvan. Yksittäisessä tilanteessa tilastollinen kuva ei automaattisesti määrää sitä, kuka on tekijä ja kuka uhri.
Pohjoismainen paradoksi
Gracia ja Merlo (2016) nimesivät paradoksin: Pohjoismaat ovat kansainvälisesti tasa-arvoisimpia, mutta lähisuhdeväkivallan esiintyvyys raportoidaan poikkeuksellisen korkeana. Tasa-arvoindeksit eivät tavoita kaikkia valta-asetelmia. Mitä vahvempi yhteiskunnan kertomus omasta edistyksellisyydestään on, sitä vaikeampi sen on nähdä se, mikä ei sovi kertomukseen.
Henkinen väkivalta ja pakottava kontrolli
Henkinen väkivalta erottuu tavanomaisesta suhteen vaikeudesta silloin, kun käyttäytyminen muodostaa toistuvan vallan ja kontrollin järjestelmän. Tämä on Evan Starkin (2007) pakottavan kontrollin (coercive control) käsitteen ydin. Hamberger ja kollegat (2017) nimeävät kolme keskeistä elementtiä: tekijän käyttäytyminen on tarkoituksellista, kohde kokee kontrollin haitallisena, ja tekijä ylläpitää kontrollia uskottavalla uhalla.
Pakottava kontrolli näkyy: liikkumisen ja sosiaalisten suhteiden rajoittaminen, jatkuva valvonta, taloudellinen kontrolli, sanallinen alentaminen, uhkaukset, todellisuuden vääristely (gaslighting), palkitsemisen ja rankaisemisen syklit, eristäminen tukevista suhteista. Konfliktin ja kontrollin käsitteellinen ero on rakenteellinen.
Hyvä uhri, jota ei ole olemassa
"Hyvän uhrin" kulttuurinen skeema vaatii johdonmukaisuutta, rauhallisuutta, selkeää kronologiaa eikä vihaa tekijää kohtaan. Mikään näistä ei ole tyypillistä traumatisoituneelle. Trauma (van der Kolk 2014) saa ihmisen näyttämään juuri siltä, jota on helppo olla uskomatta. Häpeä syventää mekanismia (Tangney & Dearing 2002; Scheff 1988): se vie kohti hiljaisuutta ja peittämistä.
DARVO
Kun kohde yrittää nimetä väkivallan, tekijä yleensä kieltää tapahtuneen, hyökkää kohteen uskottavuutta vastaan ja esiintyy itse loukattuna osapuolena. Tätä mekanismia kuvaa DARVO: deny, attack, reverse victim and offender (Harsey & Freyd 2020). Vastapainoksi tutkijat ehdottavat: hidasta arviointia ja katso kuvioita, älä yksittäisiä äänensävyjä.
Tunteiden epäsäätely, impulsiivisuus ja vastuu
Kaikki väkivalta ei ole pakottavaa kontrollia. Maloneyn ja kollegoiden meta-analyysi (2023) osoitti tunnesäätelyn vaikeuksien yhteyden lähisuhdeväkivallan tekoihin tilastollisesti merkittävänä, eikä yhteys vaihdellut sukupuolen mukaan. Foran ja O'Leary (2008) osoittivat alkoholin yhteyden tekoihin sekä miehillä että naisilla. Selitys ei poista vastuuta; vastuu jää tekijälle.
Sama logiikka työelämässä
Sama kuvio toistuu työpaikoilla ja organisaatioissa. Työpaikkakiusaamisen tutkimuskirjallisuus (Einarsen ym. 2020) määrittelee ilmiön kolmen elementin kautta: toistuva haitallinen käyttäytyminen, ajallinen kesto ja valta-asetelma jossa kohde ei voi puolustautua tasaveroisesti. ILO:n yleissopimus C190 (2019) tunnistaa työelämän väkivallan ja häirinnän laajana kategoriana. Cortinan selektiivisen incivilityn teoria (2008) ehdottaa, että näennäisen yleinen epäkohteliaisuus voi toimia modernina syrjinnän muotona.
Normalisaatio: kun väkivalta näyttää maailman järjestykseltä
Väkivalta jää piiloon kahdesta syystä. Joskus se peitetään. Yhtä usein se on näkyvillä mutta tulkittu normaaliksi. "Suhteissa nyt välillä on näin." "Miehet ovat sellaisia." "Hänellä on vain temperamenttia." Näin väkivallasta tulee maisemaa. Käsitteen syntyminen — kuten pakottavan kontrollin — on esimerkki siitä, miten ilmiö siirtyy "elämän normaalista taustasta" havaittavaksi ilmiöksi.
Mitä pitäisi nähdä
Tunnistaminen vaatii kokonaisuuden katsomista. Avainkysymyksiä on muutama. Kuka tilanteessa pelkää? Kenen hermosto, keho ja käyttäytyminen kertovat pitkäkestoisesta uhasta? Kenen todellisuutta käsitellään todellisena? Kenen rauhallisuus vastaa tilanteen kontrollia, ei sen poissaoloa? Kuka nähdään uskottavana ja millä perusteella?
Stereotypiat määräävät, mitä luemme väkivallaksi. Niiden tunnistaminen havainnon ohjaajina on edellytys sille, että väkivalta voidaan tunnistaa silloinkin, kun se ei näytä tutulta. Väkivalta on usein näkyvillä, mutta sen nimi on vaihdettu toiseksi: rakkaus, riita, vaativa johtaminen, temperamentti. Sen tunnistaminen alkaa siitä, missä normaali lakkaa näyttämästä itsestäänselvältä.
Lähteet
- Babcock, J. C., Green, C. E. & Robie, C. (2004). Does batterers' treatment work? Clinical Psychology Review, 23(8), 1023-1053.
- Bates, E. A., Kaye, L. K., Pennington, C. R. & Hamlin, I. (2019). What about the Male Victims? Sex Roles, 81, 1-15.
- Cortina, L. M. (2008). Unseen Injustice: Incivility as Modern Discrimination in Organizations. Academy of Management Review, 33(1), 55-75.
- Einarsen, S. V., Hoel, H., Zapf, D. & Cooper, C. L. (toim.) (2020). Bullying and Harassment in the Workplace. 3. p. CRC Press.
- Foran, H. M. & O'Leary, K. D. (2008). Alcohol and intimate partner violence: A meta-analytic review. Clinical Psychology Review, 28(7), 1222-1234.
- Gracia, E. & Merlo, J. (2016). Intimate partner violence against women and the Nordic paradox. Social Science & Medicine, 157, 27-30.
- Hamberger, L. K., Larsen, S. E. & Lehrner, A. (2017). Coercive control in intimate partner violence. Aggression and Violent Behavior, 37, 1-11.
- Harsey, S. & Freyd, J. J. (2020). Deny, Attack, and Reverse Victim and Offender (DARVO). Journal of Aggression, Maltreatment & Trauma, 29(8), 897-916.
- ILO Convention No. 190 (2019). Violence and Harassment Convention.
- Maloney, M. A., Eckhardt, C. I. & Oesterle, D. W. (2023). Emotion regulation and IPV perpetration: A meta-analysis. Clinical Psychology Review, 100, 102238.
- Sardinha, L. ym. (2022). Global, regional, and national prevalence estimates of IPV against women in 2018. The Lancet, 399, 803-813.
- Scheff, T. J. (1988). Shame and Conformity. American Sociological Review, 53(3), 395-406.
- Stark, E. (2007). Coercive Control. Oxford University Press.
- Tilastokeskus (2025). Perhe- ja lähisuhdeväkivaltarikokset 2024.
- Tangney, J. P. & Dearing, R. L. (2002). Shame and Guilt. Guilford Press.
- Taylor, J. C., Bates, E. A., Colosi, A. & Creer, A. J. (2022). Barriers to Men's Help Seeking for IPV. Journal of Interpersonal Violence, 37(19-20).
- THL (2025). Lähisuhdeväkivalta 2024.
- van der Kolk, B. A. (2014). The Body Keeps the Score. Viking.